Viro 2001

tämän matkan tarkoituksena oli päätyä Unkariin Loesje-järjestön leirille, mutta sattuneista syistä viihdyin Eestissä turhan hyvin enkä pidemmälle sitten päässytkään. Suosittelen eteläistä naapurimaatamme ulkomaanmatkailun kohteena erittäin lämpimästi. Tähän on jopa erityinen perustelu.

Matkaan, hopotihop!

Hyvin tasapainotetun rinkan paino selässä antaa mukavan reissufiiliksen. Se ei vituta, niinkuin kuution vetoinen matkalaukku tai kitisevä kolmenkympin kaljacase-kuljetin. Se saa painaa, ei kohtuuttomia, mutta makuusäkki, muutamat vaihtokuteet, hätävillapaita, viihdyke-soittimet ja reissukirja tuottavat selkään nautinnollisen tunteen nimeltään: "reissussa!".

Näillä eväillä leikin turistia jo Helsingissä. Spontaanin lähdön kunniaksi myöhästyin suunnittelemaltani Tallink-katamaraanilta. Onneksi Helsingin turisti-infon viehkeät emännät ohjasivat minut Kanavaterminaalista lähtevän Linda Linesin iltavuorolle. 120 mk Tallinnaan.

Köröttely kestää reilu puoli tuntia, kyyti on mukava ja kikkupaatilla on jopa baari ja Tax-Free, joka on Eestin hintatason muistaen melko tarpeeton. Jo Suomen satamassa tutustun Esztseriin, Unkarilaiseen rinkkamatkaajaan, joka on matkalla poikaystävänsä luokse Tallinnaan. Suuntaamme yhtä matkaa Tallinnan keskustaan.

Supernaiivi

Seuraavaksi pedataan vienoon harmitukseen johtavia tapahtumia: Eszterin ystävä ei ole paikalla asuinpaikassaan Hostel 9:ssä. Kello lähestyy 23 Eestin aikaa - Eestihän ei siirtynyt kesäaikaan - ja väsymys alkaa vaivata.

Raahaamme itsemme ja rinkkamme Viruhotellin edessä olevalla aukiolla olevaan pikaruokapaikkaan (kuva alla) ja tilaan elämäni kalleimman annoksen: kalapihvin ranskalaisilla. 8 Suomen markan hinta nousee, kun kaivan kännykkäni rinkan kätköistä, laitan sen päälle ja jään odottamaan mahdollisia tekstiviestejä laskien sen tarjottimelle. Kännykkä katoaa oudosti samalla, kun itämurteella englantia puhuva mieshenkilö kyselee minulta suunnistamisohjeita Tallinnassa.


Harmitti. Niin selkeää omaa tyhmyyttä. Varkaiden paikalle kutsumista auttoi myös illan ainoan oluen tilaaminen ruokajuomaksi - helpommalta riistalta on vaikea näyttää, kuin väsähtänyt, Suomalainen kaljaturisti.

Juoksen hyvässä adrenaliinipuuskassa vauhdilla Viruhotelliin, jossa virkailijat kertovat kännykän takaisinsaamismahdollisuuden olevan olematon. He kuitenkin yhdistävät ystävällisesti (pikavalinnalla!) operaattorilleni ja saan liittymän suljettua.

Ensimmäinen ilta ei ole turhan lupaava.

 

Elämä jatkuu

Estzer on äärettömän empaattinen ja päätän jatkaa reissuani pienistä mietinnöistä huolimatta. Rahallinen tappio ja kännykän menetys ei niinkään vaivaa, mutta olen sopinut tapaavani reissulla erään hyvin tärkeän ihmisen Sloveniasta. Menee jonkin aikaa, ennenkuin tajuan löytäväni kyseisen henkilön kännykkänumeron myös sähköpostistani, joten tapaaminen ei ole tuomittu. Modernista kommunikaatioteknologiasta voi olla myös hyötyä :)

Löydämme Estzerin poikaystävän, joka tarjoaa minulle yösijan pienessä huoneessaan (kuva alla). Aamulla päätän unohtaa vastoinkäymiset ja löytää Tallinnasta sopivan hostellin. Pärnü mnt. 39 (numero voi olla väärä, mutta Hostelli kyllä löytyy tuolla nimellä) osoittautuu oikein sopivaiseksi, kunhan jaksaa kävellä reilun kilometrin verran keskustaan. Hostel maksaa vajaan satasen yö kolmen hengen huoneissa. Ilmeisesti yksinmatkaavalle löytyy yleensä oma huone, ainakin itse sain aina olla hyvinkin rauhassa. Sehän ei tietenkään ole pelkästään positiivinen juttu, mutta tämä onkin toinen tarina.

Yövyn yhden yön Pärnü mnt:lla ja kyseisen illan vietän Unkarilaisten seurassa. Pidämme punaviinimaistajaiset Vanhankaupungin mäellä. Mäen päällä on linnakkeenomainen laaja rakennelma, josta aukeaa upeat näköalat 3 eri ilmansuuntaan (kuvat alla). Suosittelen ilta-aikaan juurikin hyvän punaviinin ystäville.





Unkarilaisten poistuttua yöpuulle (eivät olleet nähneet toisiaan vuoteen ja edellisenä yönä nukuin 2 metrin päässä...) jatkan yöseikkailuani yksin. Tallinna on hyvin turvallisen oloinen kaupunki. Järki vain on pidettävä mukana, kuten muuallakin. Silti palloilen baareissa aamuneljään. Viimeisen tunnin-pari vietän paikallisella disko-kadulla, jossa on ihan mukava meininki. Tutustun Venäläisiin tyttöihin, jotka näyttävät pari baaria häipyäkseen Tallinnan isoimpaan yökerhoon, jonka jätän kuitenkin väliin. Jotakin seuraavallekin reissulle...

Pärnü

Tallinnalaisilla on selkeä konsensus asiasta. Jos kesällä etsii kemuja, mene Pärnüun. Minä menen, bussilla tunnin verran kankkusessa.

Pärnu on mukavan pikkukaupungin oloinen paikka. Ilmeisesti asumusalueet levittäytyvät pitkälle, mutta keskusta (tai turistikeskusta?) on sympaattisen oloinen kävelykatuineen. Sekä turisteille että paikallisille yhtälailla kova juttu on ranta

Ranta on jaoteltu 2 osaan: women´s beach ja se normaali. Naisten ranta on tietysti pyhitetty naisille ja vannonkin, etten tarkoituksella sinne eksynyt. Suosittelen kulkemaan rantaan tullessa merkittyjä teitä, muuten mieshenkilö saattaa löytää itsensä nolosta paikasta.

Rannassa tutustun 3 suomalaiseen turistiin. Meitä suomalaisia kesä-Pärnüssa on paaaljon. Kaupunki on mukava; varaudu vain suomituristeihin. You know what I mean.

Myös Pärnüsta löytyy mukava hostel: Lõuna. Osoite on Lõuna 2, juuri baarien ja rannan välissä. Majoitus on 6 hengen huoneissa ja huonolla tsägällä tovereina on tyhmä jenkki ja kuorsaava Italialainen, niinkuin palatessani myöhemmin Pärnüun...

Kuitenkin ensimmäisen illan seura oli mukavaa ja elo edukasta niinkuin Balttiassa toki on. Löysin kivan Jazz-kahvion, jossa soi mukava acidjazz-henkinen pop. Tässä vaiheessa voinkin vuodattaa, että Baltiassa voi ajoittain olla vaikeaa löytää muuta musiikkia, kuin 5 vuotta vanha tekno. "Mr Vain" on tietysti hitti, mutta... No, Jazz Cafe (Ringi 11) oli mukavaa vaihtelua.

Jazzkahviossa tutustuin pariin paikalliseen tyttöön, jotka kertoivat Viron parituimiskäytännöistä ja sukupuolirooleista valaisevia seikkoja. Olin pitänyt paikallisia kundeja jotenkin koviksen oloisina ja tytöt, jotka olivat eestiläisittäin hyvin naisellisia nuoresta iästään huolimatta, vahvistivat arvioni. Yleisesti paikalliset kundit taitavat olla hyvinkin heittosäkkejä, kun itsevarma feminiini vaatii ansaitsemaansa shampanjaa.


Voin toki olla väärässä ja helposti harhautettavissa, kuten yleensä olen.

Pärnü-iltani aikana törmään samassa hostellissa asuvaan ruosalaiseen nuoreen naiseen (nimi kadoksissa), joka afrikkalaisen rumpuni nähtyään vihjaisee lähettyvillä alkavasta folkmusiikki-festivaalista. Aluksi olen hieman epäilevä. Ensimmäiset ajatukseni viittaavat muutamaan hippiin puun alla veivaamassa banjoa. Käymme kuitenkin evästämässä (hyvää safkaa ihan keskustassa, erityis-suosittelut Intia-Thai-paikalle, parempi kuin näyttää...) ja juomme ansiokkaat Irish Coffeet kivassa baarissa (Vee 8) (ei mikään veekasi, vaan tien nimi on Vee ja kadun numero 8...). Sovimme lähtevämme yhtämatkaa folkaamaan.

 

Viljandi Folk Festival

Voivat ne Tallinnalaiset olla niin väärässä. Pärnü oli hautausmaa verrattuna Viljandin festareihin. Kaupunki on lähes saman kokoinen, mutta kaikki kynnelle kykenevät ovat juhlimassa parhaaksi näkemällään tavalla. "Hipit puun juurella"-visio kaikkoaa, kun näen tuhansien ihmisten festarit. Eipä haittaa.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, mukana oli paska kamera. Viljandi on äärettömän kaunis paikka. Suurimmat bändit soittavat kukkulan päällä linnoituksen raunoiden keskellä. Kukkulan päältä näkee järvelle ja ympärillä on runsaasti metsää. Itse pikkukaupungin keskustassa on Free Stage, jossa soittaa kaikenlaisia yrittäjiä aloittelevista bändeistä aina yhteen kovimmista proge-esityksistä, mihin olen törmännyt.

Viljandia kuvaa parhaiten sana festari, kaikessa sen positiivisessa merkityksessä. Soittelen epämääräisten ihmisten kanssa rumpua, muunmuassa bändin, jossa soittaa Elvis. (kuva). Kundin nimi on oikeasti Elvis, eikä hän pidä nimeään ollenkaan hassuna.

Asuminen tapahtuu koulurakennuksessa, jossa yöstä maksetaan noin 15 markkaa. Oma makuupatja on tarpeen, mutta ihmiset olivat äärettömän mukavia (kts. <>teoriani 3<>). Uiminen sujui järvessä, bändejä oli Irlantilaisesta folk-kitaratriosta paikallisiin rokkareihin, ympäristö on mahtava ja ihmiset äärettömän mukavia ja positiivisia. Tutustuin paikallisten lisäksi tartolaisiin ja venäläisiin ihmisiin ja näinpä myös mukavia suomalaisia liikkeellä :)

Paluu

Lopputarina on suhteellisen henkilökohtainen, joskin itselleni kaikista merkityksellisin osa matkaani. Maata pitkin kuljetun matkan eräs määräävä piirre on pieni epävarmuus tulevista tapahtumista. Lähdin matkaan avoimin mielin, odottaen jotakin hyvää, mutta en liikaa määriteltyjä asioita.

Kaikki sujui hienosti. Odotettu kohtaaminen osoittautui odottamisen arvoiseksi. Vihkoon jäi paljon matkalla syntynyttä lyriikkaa ja e-mail-osoitteita mukaville ihmisille, joita pitää kutsua myös Suomeen. Eestin/Balttianreissuja luulen vielä tekeväni, kokemus oli mahtava. Reissut sopivat myös kukkarolle, mm. bussimatkat Balttiassa ovat hyvin sopuisasti hinnoiteltuja.

Suosittelen kuitenkin ystäväni esittelemään vara-kännykkä-ideaa: matkalle 5 vuotta vanha luuri, jolla voi juuri juuri lähettää tekstiviestejä. Reissussa katoaa aina helposti tavaraa, joten muista vanha Loesje-viisaus: vältä varkaus - älä omista.

bon voyage!